Uutta Telecasteria tekee mieli tehdä kun oli hiukan puutakin käsillä. Sain naapuriltani mahonkisen veneen tuhdon ja kaapista löytyi yki ziricote otelauta ja vaahterakaula. Ja jotain potikoita ja muuta sälää.
Mahonki on hiukan liian ohut (noin 25 mm) joten tilasin puuta (lehmusta) jonka päälle voi sitten laittaa mahonkisen kannen. Mahonki on sen verran paksu että saan ehkä tehtyä pientä muotoilua, contoureja, siihen.
Lapaa piti hiukan leventää.
Urat sahattu ja kaularauta laitettu paikoilleen.
Ja kiristysruuvi löytyy sitten päästä.
Otelautaa sahattu lähelle mittaa.
Ja nyt liimattuna paikoilleen.
Suunnitelma alkaa hahmottumaan. Kaksi P90:stä ja yksi lipstick keskelle. Eli Nashville Tele mutta ei niillä tavallisilla mikeillä. Lisänä kytkin jolla saa kaksi ylimääräistä mikkivalintaa aikaiseksi, eli tavallisten viiden asennon lisäksi kaikki kolme yhtäaikaa ja sellainen jossa on kaula- ja tallamikki yhtä aikaa.
Otelaudassa nauhat kiinni. Runko liimattu kasaan ja muotoiltu.
Plektrasuoja valmistumassa.
Osat paikoillaan ensimmäistä kertaa.
Plektrasuoja oli tarkka homma kun keskimmäinen mikki on kiinni siinä mutta P90:t on kiinni lankkuosassa.
Väriä ja sellakkaa pinnassa.
Takaa hieman punaiseen sävytetty, niinkuin mahonki etupuolella.
Intonaatiot säädettu ja kielet sopivalla korkeudella. Pientä satulan säätöä vailla. Valmis.
Seymour Duncanin SP90-mikit ja Seymour Duncan SLS-1 lipstick-mikki. Gotohin virittimet.
Syksyn 2020 projekti.