Simon Paja
Omakuva 80-luvun alusta, lankalaukaisimella.
Omakuva vuodelta 2009, nykyään on elektroniikalla toimiva etälaukaisin.
Kun filmi oli filmiä ja kuvat näki vasta kun ne oli kehitetty, kuvattiin näillä laitteilla. Toimivat edelleenkin. Silloin tuli tehtyä mustavalkokuvia itsekin. Suurennuskonekin oli hommattuna. Hidasta oli siihen aikaan kehittäminen. Ei tosiaan montaa kuvaa saanut päivässä tehtyä jos joutui aloittamaan filmin kehityksellä, sitten teki jonkinlaisen pinnakkaisvedoksen että näki mitä oli tullut tehtyä ja sitten vasta valitsemaan kuvia joita alkoi kehittämään. Nykyään kaiken maailman photoshopit ja lightroomit tekee automaattisesti asoita ja printterillä voi tulostaa kotona suoraan A4 kokoisia valokuvia. 
 
Yllä olevan kuvan laitteet ovat: 
 
- Canon AE-1 (aluksi AT-1) 
- Canon FD 50 mm f/1.8 S.C. 
- Canon FD 28 mm f/2.8 
- Tamron zoom 85-210 mm f/4.5 
- Popular SC-7 salamalaite
Ensimmäisen digikamerani oli HP Photosmart R818, 5 megapixeliä. En tottunut koskaan siihen että kuvaa piti katsoa takakannen näytöltä.
Sitten palasin taas Canoniin, PowerShot A630, resoluutio 8 megapixeliä. Muuten hyvä kamera mutta en tullut sinuiksi etsimen kanssa. Haluan katsoa kuvaa objektiivin läpi.
Seuraava kamera olikin sitten kunnon järkkäri. Canon EOS 450D. Resoluutio: 4272 × 2848 (12,2 megapikseliä). DIGIC 3 prosessori. Sarjakuvaus noin 3,5 kuvaa sekunnissa.
Jonka vaihdoin kesällä 2009 EOS 500D:hen. 
Kesällä 2012 vaihdoin kameraa jälleen kerran, nyt on repussa sitten kauan haaveilemani EOS 7D. Resoluutio: 5184 × 3456 (17,9 megapikseliä). 2 kpl DIGIC 4 prosessoreita. Sarjakuvaus 8 kuvaa/sekunti.
 
Nykyiset välineeni ovat: 
 
- Canon EOS 7D 
- Canon zoom EF-S 17-55 mm f/2.8 IS (vastaa 27-88 mm) 
- Canon zoom EF-S 55-250 mm f/4-5.6 IS (vastaa 88-400 mm) 
- Sigma 125 mm f/2.8 DG Macro HSM OS (vastaa 200 mm) 
- Canon Speedlite 430EX II salamalaite 

Olen myös hankkinut dia/filmiskannerin jolla olen skannaillut kaikki vanhat diat ja mustavalko- ja värinegatiivikuvat digitaalisiksi. Harvinaisen tylsää puuhaa se skannaaminen.
Nyt on ollut vanha kamera huollossa ja vaihdettu valotiivisteet ja peilinvaimennin. Taas valmiina kuvaamaan 20 vuoden tauon jälkeen.
Hankin myös adapterin jolla saa nuo FD-sarjan linssit toimimaan EOS 7D:ssä. Tässä 28 mm. Se tarkoittaa myös paluuta käsisäätöiseen kuvaukseen koska tuon adapterin kautta ei saa mitään automatiikkaa mukaan. Tässä kohdassa apuun tulee kännykkä jolla saa mitattua valotukselle aukon ja ajan.
Teleobjektiivin kanssa onkin sitten jo hauskempaa kun on ensin Tamronin 85-210 mm:ssä kiinni FD-adapteri johon tulee kiinni URTH FD-EF-adapteri.
Ostin uuden kameran, vuodelta 1953. Ihagee Exakta Varex VX. Mukana f2,8/50 mm ja f2,8/135 mm objektiivit. Ihagee teki maailman ensimmäisen kinofilmiä käyttävän ns. peiliheijastus (eli Sinle-Lens Reflex) SLR-kameran jo vuonna 1936.
Tämä on saksalaisen insinööritaidon taidonnäyte. Kaikki toimii mekaanisesti, rattaat vaan surisee.  
- Valotusajat 1/25 - 1/1000 sekuntia.
- Pitkät valotukset
1/5 sekuntia - 12 sekuntia.
- Itselaukaisimen viive
1/5 sekuntia - 6 sekuntia
Kamera painaa 916 grammaa filmin kanssa.
Kuvalaskuri pitää asettaa käsin kohdalleen filmin latauksen jälkeen. Säätönuppeja pyöritettävä ainoastaan nuolien suuntaan.
Kolme kuvaa otettu.
Punaiset numerot on itselaukaisimen viiveen arvot ja mustat numerot pitkien valotusten kesto. Kameran kannessa on filmin herkkyyden arvot. 27 DIN vastaa 400 ISO/ASA arvoa. Asteikko ei säädä mitään mutta siihen voi  laittaa mustan S-kirjaimen osoittamaan kohtaa 27 että kamerassa on esim. TX 400 mustavalkofilmi. Tai mustan C-kirjaimen joka tarkoittaa värifilmiä tai jopa punaisen C-kirjaimen joka osoittaa että siellä on keinovalofilmiä.
DIN 27 = 400 ISO/ASA valittu. S = schwarz.
Etsin on vaihdettavissa helposti koska se on irroitettavissa. Vaihtoehtoina on tavallinen prisma ja toisena tuollainen avoin ylhäältä katseltava malli. Ns. vyötärötason etsin. Sitä käyttäessä kuva näkyy oikeinpäin mutta vasen on oikealla ja päinvastoin.
Noin se sitten on toisenlainen etsin paikoillaan.
Skannailin aluksi Rollein pikkuisella skannerilla negatiivit. Nyt olen siirtynyt käyttämään tällaista Valoi Easy35:ta. Tällä kuvataan makrolinssin läpi suoraan Canonin digitarkkuuteen. paljon parempi jälki ja kuvaaminen onnistuu Canonin omalla remote-työkalulla suoraan tietokoneelle ilman että tarvitsee koske kameraan lainkaan. Myös jälkityöt on nyt helpompia Lightroomilla.
Muutama rulla kuvattu taas pitkästä aikaa mustavalkoista filmiä. Nämä on otettu Canonilla.
Muutamia kuvia.