Ensimmäinen koneeni joskus 80-luvulla oli Nokia MikroMikko 1. Varustettu kahdella 5,25" paksulla diskettiasemalla. Ja taisipa olla huimat 640 kilotavua muistia. Kuvassa oleva on Tekniikan museon vastaava.
Myös MikroMikko 3-niminen laite oli koneenani 80-luvulla. Siinä oli 3,5" diskettiasema ja jonkinlainen kovalevykin, nykyisin jo ajat sitten unohdettua RLL-tyyppiä. Kaikki tietokoneiden kanssa puuhastelleet muistaa ja tietää SSD-, SATA-, PATA- ja IDE-levyt, jotkut jopa tietävät SCSI-levytkin. EISA-levyistä ei moni edes taida olla kuullut. RLL-levyjä oli siis kauan sitten.
Sitten koneita on ollut melkein kaikilla Intelin prosessoreilla tehtynä, on ollut i386, i486, Pentium (60MHz), Pentium Pro (200 MHz), Pentium II, Pentium III, AMD Sempron jne.
Prosessorivalinta on useimmiten perustunut sen hetken voimasuhteisiin Intelin ja AMD:n välillä, joskus hinta/teho suhde on ollut myös AMD:n puolella. Viime aikoina taas vaihteeksi Intel on esittänyt parhaiten ylikellottuvat mallit. Kuten mm. nykyisistä koneista Linuxia ajaa Intel Q6600 jolla on oletuksena 2,4:n GHz:n kellotaajuus mutta olen ylikellottanut sen noin 3,5 GHz:iin. Se on siis lähes 50% lisäys! Ja varaa olisi vieläkin, tuulettimien kierrosnopeudet ei ole vielä sellaiset että melu olisi sietämätön.
Uusimmassa Windows-koneessa on 3.5 GHZ.n vesijäähdytyksellä varustettu i7-3770K prosessori jota ajan pääasiassa 4,4 GHz:n kellotuksella.
Selkeä ero Q6600:n ja i7-3770K:n välillä on ainakin että kun tein tuossa VHS-nauhoista DVD-levyjä niin Q6600 lämpeni noilla ylikellotuksilla alta aikayksikön yli 90 asteeseen ja kone sammui automatiikan avulla ettei prosessori palaisi. 3770K:n lämmöt nousee noin 30 asteesta 55:een samassa hommassa. Vesijäähdytys toimii hienosti.
Kotikoneena äänekkäin on ollut Fujitsun serverirunkoon tehty kone jossa oli kaksi 200 MHz:n Pentium Pro:ta ja etuseinässä iso kasa (8kpl) 2 gigabyten hot swap scsi-levyjä. (Nykyisin on puhelimissa enemmän muistia ja nopeammat prosessorit ja paremmat näytönohjaimet!) Koneen tuulettimet pyörivät serverien tyyliin täysillä kierroksilla koko ajan. Hurina ja suhina oli melkoista.
Viimeisin kotikoneeni oli kasattu Fractal Designin-koteloon. Ensimmäisessä kuvassa vanhempi Antec, jossa pyöri usein Ubuntu Studio. Ubuntu on ollut suosikkini Linuxeista jo jonkin aikaa.
Tässä yllä hiukan prosessoreita ja muisteja joita on jäänyt laatikon pohjalle pyörimään. Esim. seuraavanlaisia:
NECin valmistama 8080 (Intel)
Microcontrollers: Intel 8031 ja 8039
Erilaisia EPROM muisteja
Intel Pentium Pro 200 MHz
Intel Pentium 60 MHz ja 90Mhz
(Pentium 60:ssa on tunnettu FDIV bugi joka laski vääriä tuloksia)
Intel Celeron
Intel Pentium III
Intel Pentium MMX
Intel 80386 16, 25 ja 33 MHz
Intel 80486 33, 66 ja 100 MHZ
AMD Athlon, Opteron, Sempron ja K6
Erilaisia SIMM-, SDRAM-, DDR- ja DDR3-muisteja
Pöytäkoneeni alkoi nikotella keväällä 2024 käynnistymisen kanssa joten jouduin miettimään että kasaanko vielä kerran uuden työpöytäkoneen vai ostanko läppärin. Vanha koneeni sentään palveli hyvin noin 10 vuotta. Päädyin pelikannettavaan ja erilliseen verkkolevyasemaan jossa on nyt lähes 10 teraa levyä. Läppäriinkin ostin toisen levyn joten siinäkin on tilaa ruhtinallisesti. Tehoja riittää ainakin nykyisiin tarpeisiini toistaiseksi. Ja kahden näytön kanssa ruutupintaakin on tarpeeksi.