Löytyi lopulta senkki joka tulee Ikea-lipaston korvaajaksi.
Yhden laatikon pohjaan on kirjoitettu ostopäivän tiedot vuodelta 1946.
Seuraavaksi alkaa hiominen.
Lähinnä tuo kansi oli niin pahan näköinen että se otetaan puulle asti, muualla riittää pieni pintahionta ennen uutta lakkaa.
Etenee, melkein kaikki lakka ja vanha petsi on pois.
Nyt alkaa olla valmis uuteen petsiin.
Ensin pohjalle tummaa eeben-petsiä jonka hioin melkein kokonaan pois, mutta sillä sai hiukan eloa tuohon vaaleaan puuhun. Toisena värinä puna-ruskeaa petsiä.
Oviin oli laitettu lukkojen tilalle tuollaiset vetimet jotka oli kiinnitetty oven läpi ruuvilla. Ostin uudet lukot, helat ja avaimet.
Ruuvin reikä porattu 10 mm ja tapitettu. Petsillä väri sopivammaksi. Lukkojen pesiä piti suurentaa hiukan että sai uudet lukot paikolleen.
Ensimmäiset lakat kannessa.
Ovet ja laatikot lakkauksessa.
Puolihimmeä lakka laitettu laatikoihin, oviin ja runkoon.
Ovet paikoillaan, helat ja lukot kiinnitetty. Lukon vastakappaleet pitää laittaa vielä paikoilleen. Mutta nyt saa lakka kuivua vielä muutaman päivän.
Senkki on tuotu kotiin ja omalle paikalleen. Oikein mukava siitä tuli. Vanhan ajan tulostin (nimeltään Everest mod. S.T.) ja uuden ajan tulostin päässeet taas paikoilleen senkin päälle.